Mainos

Asiantuntija: Huono asia, jos vakuussopimuksessa ei mainita vakuuksia

Seuraavan pankkikriisin estämiseksi EU:ssa tarvitaan entistä tehokkaampaa valvontaa ja avoimuutta sopimuksessa. Tätä mieltä on entinen keskustan kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä, joka toimii nykyään tilintarkastusyhtiö BDO Oyn hallituksen puheenjohtajana.

– Salailun perinne tai avoimuuden puute on tärkein syy pankkikriisin syntymiseen. Tämän pitäisi olla EU:n pankkivalvonnan päähuolia.

MTV3:n Huomenta Suomessa vieraillut Ala-Nissilä kertoi, ettei ihmettelisi, jos Suomen ja EU:n kriisimaiden välisissä sopimuksissa olisi joukossa "riskipitoisia papereita". Aiemmin salaiseksi julistetussa, mutta korkeimman hallinto-oikeuden eilen julkiseksi päättämässä Suomen ja Kreikan välisessä vakuussopimuksessa ei ole lainkaan mainintaa vakuuksista.

– Tämä liittyy salailun kulttuuriin, huono asia tilintarkastajien näkökulmasta, Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsenenä vuodet 2006–12 toiminut Ala-Nissilä jatkaa.

Luottamus ja avoimuus ovat Ala-Nissilän mukaan entistä tärkeämpiä asioita talouspolitiikassa yhteisvaluutan aikana. Eniten kehuja Ala-Nissilältä saa Kanada, jonka pankit lukeutuvat maailman arvostetuimpiin.

– Kanadassa yhtään dollaria ei ole käytetty pankkitukeen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.