Mainos

Asiantuntija: Lasten annetaan syrjäytyä Suomessa

Dosentti Matti Rimpelä on huolissaan suomalaislasten syrjäytymisestä. Hänen mukaansa syrjäytymistä ehkäisevä järjestelmä on tehoton. Tästä syystä lasten syrjäytymisriski on aiempaa korkeampi.

- Lapset ja perheet eivät voi huonommin, mutta palvelujärjestelmämme on aiempaa syrjäytynyt. Se on se iso ongelma.

Rimpelän mukaan lasten syrjäytymisen ehkäisemisessä tarvitaan nyt uudenlaista toimintamallia. Vanhat organisaatiomallit pitäisi hänen mukaansa tuhota.

- Erittäin tärkeätä olisi, että me emme enää keskittyisi kehittämään erilaisia organisaatioita. Oleellista on se, että neuvolat, koulut, nuorisotyö, lastensuojelu ja koulut muodostaisivat yhden auttavan kokonaisuuden, ettei meillä olisi erillisiä organisaatioita. Tärkeintä on se, että lapsi saa tarvitsemaansa tukea, ei se, mikä organisaatio on kyseessä.

Rimpelän mukaan vastuu lasten syrjäytymiskierteen katkaisemisessa on kunnilla.

- Minusta ratkaisevassa asemassa ovat tällä hetkellä kuntien johtajat ja kuntien työntekijät. 1980-luvulla me aloimme keskittyä näihin organisaatioihin ja häiriöiden löytämiseen ja unohdettiin perheiden ja lasten tukeminen. Eli meidän palvelujärjestelmämme on kehittynyt aivan väärään suuntaan. Vaikka tähän palvelujärjestelmään laitettaisiin kuinka paljon rahaa, se ei auta.

Rimpelä pitää tärkeänä, että perheiden tukeminen aloitetaan jo ennen lapsen syntymää.

- Heti kun raskaus todetaan, raskauden aikana ja ensimmäisinä elinvuosina. Toinen merkittävä vaihe toki on se, kun lapsi alkaa itsenäistyä 13-15-vuotiaana, jos kaikki ei näytä menevän ihan hyvin, silloin me tarvitsemme lapselle vahvaa nuoristyöntukea.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.