Mainos

Asiantuntija: Pihakasvimaan hoidossa monia turhia pelkoja

Kasvimaan perustaminen omalle pihalle on yllättävän helppoa eikä siinä juurikaan voi mennä pieleen.

Hortonomi Annikki Oikkonen kehottaa selvittämään maaperän kuntoa tarkemmin, jos on epäilys, että sinne on haudattu jätettä.

– Kasvimaata varten täytyy luonnollisesti kaivella maaperää jonkin verran, ja siinä yhteydessä yleensä paljastuu, jos sieltä löytyy jotain.

Kun oman mylläämisen lisäksi maata parantaa vielä tutkitulla pussimullalla, ollaan jo turvallisilla vesillä.

Moni pohtii, millaista vaaraa on esimerkiksi kasvimaan läheisyydessä olevasta moottoritiestä. Oikkosen mukaan ilmansaasteista ei kuitenkaan tarvitse olla peloissaan.

– Ajatellaanpa vaikka Italiaa. Siellä kiivit kasvavat aivan moottoritien kyljessä eikä sitä pidetä minään. Kotimaisessa kasvimaassa vain lehtivihannekset ovat arkoja altistumiselle, mutta niidenkin kierto on niin nopeaa, ettei jäämiä pääse juurikaan kertymään.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes varoitti äskettäin vanhoista kyllästetyistä sähköpylväistä, joita kuluttajat olivat ostaneet pihakäyttöön esimerkiksi istutuksia reunustamaan. Viraston mukaan käsitellyt pylväät sisältävät muun muassa arseenia ja kromia, jotka ovat jopa syöpävaarallisia.

Oikkonen kehottaa tutustumaan kyllästysaineiden sisältöihin tarkasti, jos niitä aikoo käyttää esimerkiksi terassilla kasvimaan lähistöllä.

– Täytyy kuitenkin muistaa, että nyt markkinoille on tullut jo lukuisia ekokyllästeitä. Monissa tuotteissa on menty muutenkin paljon eteenpäin luomumpaan suuntaan.

Entä kuinka railakkaasti voi kotikompostin tuotosta käyttää syötävien kasvien kasvimaassa?

– Oikein mainiosti, kunhan se on muuttunut mullaksi. Toki jos kompostissa on käymäläjätettä, on aineksen kompostoituva vähintään kaksi vuotta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.