Mainos

Asiantuntija: Ruuan hinnan lasku nipistetty tuottajilta

Kuluttajien riemu hintojen laskusta näyttää siis jatkuvan, kun isot kaupparyhmät nokittelevat toisiaan. Keskon ja S-ryhmän lisäksi myös Lähikauppoihin kuuluvat Siwat ja Valintatalot ovat ilmoittaneet hintojen laskusta helmikuussa.

– Tuottajat sen maksavat ja kuluttajat hyötyvät, sanoo Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen.

Se kuinka paljon hyötyä lopulta saa, riippuu ostoskorin sisällöstä. Tarkkoja laskelmia viime vuoden hintakoreista ei vielä ole.

– Karkeasti voi sanoa, että keskimääräinen kotitalous hyötynyt suunnilleen satasen luokkaa, arvioi Lehtinen.

Eniten vuodessa on laskenut voin hinta eli noin 14 prosenttia. Myös maito ja juusto sekä leivät ja liha maksavat nyt keskimäärin useita prosentteja vähemmän kuin vuosi sitten.

Tuottajien tili on kutistunut vieläkin enemmän. Esimerkiksi maidon tuottajahinta on laskenut noin 20 prosenttia vuodessa.

Tuottajahintojen lasku johtuu Venäjän viennin tyrehtymisestä ja maailmanmarkkinahintojen laskusta, joka heijastuu myös Suomeen.

– Se, että elämme EU:ssa tarkoittaa, että meillä on vapaat rajat. Se pakottaa hyvin samanlaiseen hinnoitteluun tuottajahinnoista lähtien.

– Jos meillä olisi kovin korkeita hintoja, ruokaa tuotaisiin ulkomailta, kilpailu pitää kyllä huolen siitä, toteaa Lehtinen.

Keskon ja S-ryhmän lisäksi myös Lähikauppaan kuuluvat Siwat ja Valintatalot aikovat alentaa satojen tuotteiden hintoja helmikuussa. Sen sijaan saksalainen Lidl ei aio lähteä mukaan julkiseen nokitteluun.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.