Mainos

Asiantuntija varoittaa: Puutostilojen itsehoidossa on riskinsä

Maallikon on lähes mahdotonta itse tunnistaa, minkä ravintoaineen puutostilasta mahdollisesti kärsii, sanoo ravitsemustieteen dosentti Riitta Freese Helsingin yliopistosta.

Jos suupielet alkavat halkeilla, ei kannata ensimmäisenä juosta apteekkiin ostamaan vitamiinipillereitä. Freesen mielestä itsehoidossa on vaara joutua ojasta allikkoon.

– Esimerkiksi suupielien halkeaminen yhdistetään usein virheellisesti b-vitamiinin puutokseen. Kyse on yleensä kuitenkin tulehduksesta, jonka aiheuttaa bakteeri tai hiiva. Toki joidenkin b-vitamiinien puutoskin voi sitä aiheuttaa.

Erilaisiin ravintoaineiden kuten vitamiinien ja hivenaineiden puutoksiin voi Freesen mukaan liittyä yleistilan heikkenemistä. Itse diagnoosia on silti turha yrittää tehdä.

– Itse ei kukaan pysty sanomaan, mikä ravintoaine se on. Ensimmäisenä kannattaisi miettiä, syökö tarpeeksi monipuolisesti ja tsempata siinä. Tai jos väsyttää, kannattaa miettiä, nukkuuko tarpeeksi.

Seuraavaksi kannattaa varata aika lääkäriltä tai ravitsemusterapeutilta. Freese huomauttaa, että erilaisiin oireisiin voi löytyä muitakin syitä kuin jonkun ravintoaineen puutos. Itsehoidossa on siksi riskinsä.

– Jos lähtee itse itseään lääkitsemään, voi saada jotain ravintoainetta liikaa. Tuskin yhdestä monivitamiinivalmisteesta haittaa on, mutta täytyy muistaa, että liikasaannin vaarakin on olemassa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.