Mainos

Asiantuntijan arvio: Näin paljon vuokrat nousevat

Alkusyksystä vuokrissa on jälleen reippaasti nousupainetta, arvioi Suomen Vuokranantajien etujärjestön toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva.

Hänen mukaansa opiskeluiden alkamisen takia vuokriin tulee "automaattisesti sesonkilisä". Hänen arvionsa mukaan vuokrat nousevat Suomessa tänä vuonna keskimäärin neljä prosenttia. Reippaimmin vuokrat nousevat yksiöissä ja pienissä kaksioissa.

– Pienet asunnot menevät niin sanotusti taas hyvin kaupaksi. Kasvukeskuksissa ja pääkaupunkiseudulla puhutaan usean prosentin noususta. Kolmioissa ja neliöissä vuokrat kasvavat huomattavasti alhaisemmalla prosentilla kuin pienemmissä asunnoissa, Koro-Kanerva arvioi.

Hänen mukaansa vuokratasoa nostaa kova kysyntä. Maaseuduilla vuokrissa nousupaine on kasvukaupunkeja maltillisempaa kysynnän ollessa alhaisempaa.

Esimerkiksi Helsingin ydinkeskustasta vuokrattavasta 45,5 neliön kaksiosta joutuisi maksamaan jopa 1370 euroa kuukaudessa. Neljän prosentin korotus nostaisi vuokraa yli 50 eurolla. Pienellä paikkakunnalla Etelä-Pohjanmaalla Lapualla 48 neliön kaksiosta joutuisi maksamaan 420 euroa, jossa neljän prosentin korotus nostaisi vuokraa vajaat 20 euroa. Esimerkit ovat Oikotie.fi-sivustolta.

Tilastokeskuksen mukaan vuokrat nousivat tammi-maaliskuussa koko Suomessa 3,6 prosenttia vuodentakaiseen ajankohtaan verrattuna. Kovinta vuokrien kasvu oli pääkaupunkiseudulla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.