Mainos

Asiantuntijat: Suomi ei tarvitse uutta Nokiaa - menestys syntyy "Angry Birds -pajoissa"

Suomi ei tarvitse uutta Nokiaa vain 50 mini-Nokiaa. Tätä mieltä ovat tulevaisuuden innovaatioita kartoittavat tutkijat.

Menestystä luodaan joustavissa pienissä "pajoissa", joissa innovatiivisuus lentää.

- Näkisin, että tulevaisuuden Angry Birdsit ovat niitä, jotka tuovat Suomelle vaurautta. Uskon pieniin innovatiivisiin yrityksiin enemmän kuin isoon ja jäykkään. Nokia on mennyt jo hieman liian jäykäksi organisaatioksi ja innovatiivisuus päässyt uupumaan, suomalaisia yrityksiä maailmalle avittavan Finpron futurologi Elina Hiltunen sanoo.

Toinen haaste on innovaatioiden muovaaminen haluttavaksi tuotteeksi.

- Suomessa syntyy paljon innovaatioita, ja insinööriosaaminen on kovaa, mutta miten me saamme vietyä ne markkinoille?, Hiltunen kysyy.

Samoilla linjoilla on huippuosaajien symposiumia Otaniemeen puuhannut johtaja Marko Turpeinen. Hänen mukaansa Suomi ja koko Eurooppa on jäänyt pahasti Aasiasta ja Yhdysvalloista jälkeen.

- Se johtuu ehkä siitä, että meidän tavat tehdä uutta ei olekaan niin nopeita ja tehokkaita.

Eurooppalaista huippuosaamista yhdistävässä EIT:ssä työskentelevä Turpeinen panostaisi Hiltusen tavoin tuotekehittelyyn.

- Euroopalla on kirittävää siinä, miten nopeasti innovaatiot jalostuvat tuotteiksi, joista kuluttajat ovat valmiita maksamaan.

Katso Finpron futurologin Elina Hiltusen haastattelu: (Huomenta Suomi 13.4.2011)

Katso EIT:n Marko Turpeisen haastattelu: (Huomenta Suomi 13.4.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.