Mainos

Asiantuntijat: Suomi elää nyt nousukautta

Elinkeinoelämän asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että Suomessa eletään tällä hetkellä nousukautta. Asiantuntijoiden mukaan noususuhdanteen perusmerkit ovat jo nyt täyttyneet.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) tutkimusjohtaja Pekka Ylä-Anttila ilmaisee asian tyhjentävästi.

— Työttömyys on laskussa ja bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna noin neljä prosenttia, Ylä-Anttila toteaa.

— Kulutus on lisääntynyt vahvasti ja luottamus on korkealla sekä kotitalouksilla että yrityksillä, sanoo puolestaan Pasi Sorjonen, Nordean ekonomisti.

— Nousukauden merkeiksi luen myös paikoin turhankin vauhdikkaan asuntokaupan sekä suuret väkimäärät kevättalven Lapin lennoilla, toteaa Timo Lindholm Suomen Yrittäjistä.

Muutkin nousun merkit nähtävissä

Myös teollisuuden tilausten kasvu sekä viennin kysyntä ovat selkeitä merkkejä noususuhdanteesta. Talouskasvua koskeva epävarmuus on vähentynyt viime kuukausina selvästi varsinkin Suomen viennin kannalta tärkeissä maissa.

Kesällä 2008 alkanut raju sukellus on kuitenkin vienyt nyt elettävän nousukauden lähtötason todella alas.

— Teollisuuden uusien tilausten määrä peilaa varsinkin ulkomaista kysyntää. Tammikuussa 2011 tilausten määrää kuvaava indeksi oli reilut 15 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin, Lindholm sanoo.

— Tosin se on 20 prosenttia vähemmän kuin tammikuussa 2008. Eli kurottavaa vielä on.

1990-luvun lamasta on opittu se, että pitkäaikaistyöttömyys saadaan kitkettyä vain aktiivisella työvoimapolitiikalla.

— Pitkäaikaistyöttömien määrässä talouden kasvu ei vielä näy. Tämän vuoden helmikuussakin pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi edelleen, muistuttaa Janne Metsämäki, Elinkeinoasioiden päällikkö SAK:sta.

Lamaa edeltävä taso saavutetaan ensi vuonna

Tämän hetkinen nousukausi siis nostaa Suomen pois aallonpohjasta. Etlan Ylä-Anttilan mukaan epävarmuus on kuitenkin vielä suuri. Erityisesti ulkomaiden tapahtumat ja epävarmuus vaikuttavat Suomen talouden kasvuun.

Pasi Sorjonen Nordeasta uskoo, että nousukausi jatkuu vielä vuodenkin kuluttua, mutta tilanne tasoittuu ajan myötä. Yrittäjien Timo Lindholm peräänkuuluttaa investointien nousun jatkoa, muuten työllisyyden ja koko talouden nousu jää kesken.

Kaikki neljä asiantuntijaa ovat sitä mieltä, että kevään 2008 korkein huippu saavutetaan vuoden 2012 aikana.

— Vuoden 2008 taso saavutetaan vuoden 2012 ensimmäisellä puoliskolla, sanoo Ylä-Anttila.

Lindholm povaa tason saavuttamista ensi vuoden toiselle tai kolmannelle neljännekselle. Nelikon kriittisin Sorjonen sanoo, että viennin osalta saman tason saavuttaminen voi mennä vuoteen 2013.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.