Mainos

Astman lisääntyminen saatu kuriin

Astmaa on vähentänyt aikaisempaa varhaisempi hoito ja diagnosointi. Kehitys lupaa yhteiskunnalle yli 30 prosentin säästöjä potilasta kohden.

Vuosia jatkunut astmatapausten lisääntyminen Suomessa on laantunut, kertoo Aamulehti. Astmalääkkeitä käyttää nykyisin kuusi prosenttia suomalaisista, mikä vastaa kehittyneiden maiden yleistasoa.

Allergiakeskuksen erikoislääkärin Erkka Valovirran mukaan kymmenen viime vuoden aikana tapausten määrä on kasvanut jatkuvasti, mutta tasaantumista on ollut havaittavissa aivan viime vuosina. Tähän ovat syinä erityisesti aikaisempaa varhaisempi hoito ja kehittynyt diagnostiikka.

Valovirta kertoo, että nykyinen kehitys vastaa yhteiskunnalle 36 prosentin säästöä hoitokuluissa potilasta kohden. Lisäksi työkyvyttömyyseläkkeiden määrä vähenee ja sairastavien ihmisten elämänlaatu paranee.

Valovirran mielestä on mahdollista, että länsimaiseen elämäntapaan liittyvä ylihygieenisyys olisi lisännyt astmaisuutta.

Astmahoidon kokonaiskustannukset olivat viime vuonna 118 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.