Mainos

Asukkaat yövaatteissaan kadulla - palo saatu hallintaan

MTV3:n Uutisten toimittaja Nina Rahkola seuraa Helsingin Punavuoressa roihuavan kerrostalon ullakon sammutustöitä.

– Asukkaat odottavat kadulla pääsyä asuntoihinsa, osa yövaatteissa. Viimeiset lemmikit on myös saatu nyt haettua ulos, Rahkola kertoo.

Talon ylimmän kerroksen asukkaat evakuoitiin ensimmäiseksi, mutta lopulta koko talo tyhjennettiin.

– Kattotelineissä on yhä liekkejä, mutta palomiesten mukaan palo olisi nyt saatu hallintaan.

Päivystävän palomestarin Reima Roslöfin mukaan asukkaat joutuvat odottamaan kotiin pääsyä vielä tovin.

– Tässä juuri nyt suunnitellaan tätä asukkaiden tilapäismajoitusta ja henkistä huoltoa. Asukkaat he eivät ole päässeet vielä palopaikalle edes katsomaan. Työn alla on raivaustyö, ja hengityssuojaimia joudutaan käyttämään ainakin puoleen päivään.

Asuinkiinteistössä on kattoremontti ja koko ullakko oli tulessa parinkymmenen metrin korkeudessa. Talo oli huputettuna remontin takia.

Ilmoitus palosta tuli hieman ennen aamukuutta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.