Mainos

Asuminen ja työllisyys heijastuvat suomalaisten vauvahaaveisiin: "Epävarmuus saa harkitsemaan, halutaanko lapsia lainkaan"

Työelämän tasa-arvo, laadukkaat päivähoitopalvelut ja järkevä asuntopolitiikka ovat lääkkeitä poikkeuksellisen alhaiseen syntyvyyteen Suomessa, sanovat STT:n haastattelemat kansanedustajat.

Tilastokeskuksen mukaan syntyvyys on Suomessa ennätyksellisen alhaalla. STT kysyi perhepolitiikkaan perehtyneiltä tai muuten merkittävässä asemassa olevilta kansanedustajilta, miten tilannetta voitaisiin parantaa.

Tulevan perheministerin Annika Saarikon (kesk.) mielestä asumisen korkeat hinnat vaikuttavat alhaiseen syntyvyyteen etenkin suurissa kaupungeissa.

– Päätös hankkia lapsia kytkeytyy asumiseen ja työllisyyteen. Epävarmuus toimeentulosta tai asumisen tasosta saa ihmiset harkitsemaan, haluavatko he lapsia lainkaan. Yhteiskunnan pitää taata edellytykset siihen, että ihmiset voivat toteuttaa haaveensa perheestä, Saarikko sanoo.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa istuva Sari Raassina (kok.) jakaa Saarikon näkemyksen.

– Meidän on tehtävä yhteiskuntasuunnittelua, jolla varmistetaan, että lapsiperheiden palvelut ovat riittävällä tasolla esimerkiksi suurissa kaupungeissa, Raassina sanoo.

"Naiset nähdään synnyttäjinä"

Työelämän tasa-arvo on syntyvyyden kannalta tärkeää niin Saarikon ja Raassinan kuin Outi Alanko-Kahiluodon (vihr.) sekä Tarja Filatovin (sd.) mielestä.

Epävarmuus työllistymisestä saattaa heidän mukaansa johtaa siihen, ettei nainen halua lapsia. 

– Työnantajat näkevät nuoret naiset potentiaalisina synnyttäjinä ja vanhempainvapaiden pitäjinä, minkä vuoksi he eivät ole yhtä houkuttelevia työntekijöitä kuin miehet. Vanhemmuuden kustannukset pitää jakaa nykyistä tasaisemmin, vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Alanko-Kahiluoto sanoo.

Raassina pitää perhevapaiden kehittämistä niin ikään tärkeänä.

– Vanhempainvapaiden pitäisi jakautua nykyistä tasaisemmin miesten ja naisten välillä. Lisäksi vapaita pitäisi pystyä jaksottamaan entistä helpommin, hän sanoo.

Saarikon mukaan naisten työmarkkina-asemaa yritetään edistää hallituksessa parasta aikaa.

– Valmistelemme muutosta, jonka nojalla äitiyslomalle jäävän naisen työnantajalle maksettaisiin 2500 euron kertakorvaus.

Päivähoidon laatu tärkeää

Alanko-Kahiluoto sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Filatov korostavat, että syntyvyyttä voidaan edistää tarjoamalla laadukkaita päivähoitopalveluita. 

– Nyt laatua ollaan heikentämässä kasvattamalla ryhmäkokoja, Filatov sanoo.

Päivähoitokysymys on tärkeä myös lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan mielestä.

– Vähävaraiset ihmiset eivät välttämättä uskalla perustaa perhettä, koska he eivät luota pärjäävänsä. Päivähoito-oikeuden rajaaminen esimerkiksi työttömien osalta pahentaa tilannetta.

STT ei tavoittanut hallituspuolue perussuomalaisten kansanedustajia kommentoimaan asiaa torstaina.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.