Mainos

Asumistuki ja tuen tarkistusraja nousevat

Tulojen laskiessa tarkastusraja pysyy ennallaan.

Asumistukeaan ei tarvitse enää ensi vuonna tarkistuttaa aina, kun tulot nousevat vähintään 160 euroa. Tarkistusrajan nostaminen 300 euroon vähentää tuen tarkistuksia kesken vuoden. Samalla se kannustaa hankkimaan pieniä lisäansioita, kun ne eivät johda niin nopeasti tuen alenemiseen.

Sen sijaan tulojen laskiessa tarkistusraja on edelleen 160 euroa. Asumistukeen voi siis saada nopeasti korotuksen, jos tulot putoavat esimerkiksi työttömyyden tai sairauden vuoksi äkillisesti.

Yleinen asumistuki nousee ensi vuonna keskimäärin neljä euroa kuukaudessa, kun asumistuessa hyväksyttävät enimmäismenot nousevat. Korotus toteutuu seuraavan tarkistuksen yhteydessä. Asumismenojen enimmäismääriä korotetaan kautta maan 0,23 eurolla keskuslämmitysasunnon neliötä kohden. Myös vesimaksuja sekä omakotitalojen muita hoitokuluja korotetaan keskimääräistä kustannusten nousua vastaavasti.

Eläkkeensaajien asumistuki tarkistetaan, jos tuensaajan tulot nousevat vähintään 64 euroa tai laskevat vähintään 32 euroa kuukaudessa.

Eläkkeensaajien asumistukeen hyväksyttävien asumiskustannusten enimmäismääriä korotetaan ensimmäisessä ja toisessa kuntaryhmässä 0,23 euroa neliötä kohden ja kolmannessa kuntaryhmässä 0,16 euroa neliötä kohden kuussa. Asumiskustannusten enimmäismäärä nousee paikkakunnasta riippuen 83-119 euroa vuodessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.