Mainos

Asunnottomien määrä pienenee pienin askelin - uusi asumisyksikkö Töölöön

Asunnottomien määrä on pystytty puolittamaan Suomessa reilussa kahdessa vuosikymmenessä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tilanne ei ole kuitenkaan parantunut. Tänään Helsingin Töölössä avattiin virallisesti uusi asumisyksikkö nuorille pitkäaikaisasunnottomille.

Sininauha-asuntojen asumispalveluyksikkö tarjoaa tilat lähes sadalle pitkäaikaiselle nuorelle asunnottomalle. Asuminen on tuettua asumista, jonka tavoitteena on vakiinnuttaa asukkaiden toimintakyky ja katkaista asunnottomuuden kierre.

– Meillä on kuntoutuksellinen työote, mikä tarkoittaa sitä, että ei toki tehdä puolesta, vaan opastetaan näitä nuoria aikuisia, miten sitä arkea ja elämää voidaan hallita uudelleen asunnottomuuden jälkeen, Ruusulankadun uuden yksikön vastaava Anu Kivistö Sininauha Asunnoista kertoo.

Ilman pysyvää yösijaa Aran asuntomarkkinakyselyn mukaan Suomessa on edelleen lähes 8 000 henkilöä. Suurin ongelma on pääkaupunkiseudulla, jossa Suomen asunnottomista majailee kolme neljäsosaa.

Töölön yksikköä vastustettiin rajusti

Arvokkaalle asuinalueelle tullutta asumisyksikköä vastustettiin aluksi ankarasti.

– Alussa vähän kangerteli, kun asukkaat ottivat meihin yhteyttä. Ennakkoluulot olivat erittäin kovat, Töölö-Seuran puheenjohtaja Hannu Haukanhovi muistelee.

– Siitä on sitten tunteet laantuneet ja ihmiset ovat selvittäneet asioita. On todettu, että prosessi menee eteenpäin ja sitä ei pysty millään lailla pysäyttämään, Haukanhovi sanoo.

Töölö-Seura ottaa uudet Ruusulankadun naapurit puheenjohtajan mukaan nyt myötämielin vastaan. Seurassa kuitenkin ihmetellään, miksi pienelle alueella on sijoitettu niin monta vastaavanlaista yksikköä.

– Tämänkin yksikön jälkeen parhaillaan rakennetaan Kivelän sairaalan alueelle uutta Rafael-yksikköä. Kyllä ihmiset ovat ihmetelleet, että mikä ihmeen vimma on, että näin pienelle alueelle neljä kohdetta rakennetaan.

Kahden kuukauden ajan Ruusulankadulla toimintaansa käynnistelleestä yksiköstä saadut kokemukset ovat olleet suhteellisen positiivisia.

– Poliisi on vakuutellut, että mitään liian hankalia tapahtumia ei ole ollut. Ja häiriötilanteet ovat olleet vähäisiä, yksittäisiä, Haukanhovi kertoo tyytyväisenä.

Uuteen alkuun oman asunnon rauhassa

Helsinkiläinen Tuuli Laukkoski menetti asuntonsa päihteiden takia. Kahden vuoden ajan hän asusteli palvelukeskuksen makuusaleissa ja yhteishuoneissa.

– Koko ajan sitä oli kuitenkin mielessä saada se oma kämppä ja oma rauha. Aika paljon on vielä päihteiden käyttöä tuolla asunnottomien kesken. Se on aika rankkaa se elämä. Sitä aika harva selvinpäin jaksaa, Tuuli kertoo.

Tuuli sai uuden kodin Ruusulankadulta ja on asunut nyt siinä reilut kaksi kuukautta.

– Ihan järkyttävän suuri helpotus oli saada tämä oma kämppä. Siis tosi hyvä fiilis ja rauhallinen. Ei tarvi kokoajan miettiä, mitä sitten seuraavana päivänä tekee.

– Arvostan tätä kyllä nyt todella paljon. Varonkin koko ajan etten vaan tee mitään, mistä tulisi pienintäkään valitusta, Tuuli Laukkoski kertoo hymyillen.

Katso Antti Mälkösen juttu (Seitsemän uutiset 12.12.2012)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.