Mainos

Asuntolainalle nyt turvallisimpia kiinteät korot

Korkojen nousupelko on saanut asiantuntijat suosittelemaan asuntolainan ottajille kiinteitä pitkäaikaisia korkoja. Pankit ovat jo päättäneet korottaa prime-korkoaan, ja eurokorkojen odotetaan nousevan.

Suomen Pankin maanantainen huutokauppakoron nosto ei tuonut suuria markkamääräisiä korotuksia asuntolainoihin, mutta päätös säikäytti osan lainakansasta. Yhdysvaltain keskuspankin eilen ilmoittama ohjauskoron nosto ei suoranaisesti vaikuta Suomen rahamarkkinoihin, mutta Euroopassakin on jo korkotasonnostopaineita inflaation kiihtymisen vuoksi.

Markkinoiden mukana menevä prime-korko on halvin lainavaihtoehto, mutta nyt asiantuntijat suosittelevat pitkäaikaisia 3-5 vuoden korkojaksoja.

Tänä keväänä uusia asuntolainoja on otettu kymmenen prosenttia vähemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. Vuosi sitten keväällä uusia asuntolainoja otettiin noin 40 prosenttia enemmän kuin samaan aikaan vuonna -98.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.