Mainos

Asuntomessuilla jo 50 000 kävijää

Messuille odotetaan tänä vuonna yli 200 000 kävijää.

Espoon asuntomessuilla ylitettiin 50 000 kävijän määrä tänään. Helsinkiläinen Paula Kinnunen sai kunnian olla messujen 50 000:s vieras poikansa ja ystävättärensä kanssa.

Ensimmäisen viikon kävijätutkimuksen mukaan yli 80 prosenttia messujen vieraista on tullut paikalle puolisonsa kanssa ja noin 40 prosenttia tuli hakemaan sisustusideoita. Suurin osa kävijöistä oli kotoisin Uudeltamaalta.

Asuntomessuille odotetaan tänä vuonna yli 200 000:tta kävijää. Viime vuoden asuntomessuilla Oulussa kävi 120 000 kävijää.

Asuntomessut jatkuvat Espoossa 13. elokuuta asti.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.