Mainos

Auringon vaaroista varoitettava jo neuvoloissa

Melanooman ennuste selviää vartijasolmukkeita tutkimalla. Ihomelanoomariskiä lisää runsas auringonotto ennen murrosikää. Sairastuneiden eloonjäämisennuste on Suomessa noin 80 prosentin luokkaa.

Ihomelanooman tärkein hoito on edelleen leikkaus, mutta luotettavimmin taudin ennusteen kertoo vartijasolmukkeiden tutkiminen. Duodecimin tuoreen Käypä hoito-suosituksen mukaan oireettomien luomien poistosta ei ole hyötyä.

Ihomelanooma on nopeimmin yleistyviä syöpiä länsimaissa. Runsas auringonotto etenkin ennen murrosikää lisää riskiä, joten valistusta auringon haitoista olisikin annettava jo neuvoloissa sekä kouluterveydenhuollossa.

Melanooman leviäminen selviää vartijasolmukkeita tutkimalla. Jos vartijasolmukkeista ei löydy kasvainkudosta, on epätodennäköistä, että kasvain olisi levinnyt muualle elimistöön.

Melanoomista 20-30 prosenttia syntyy vuosia vakaana pysyneeseen luomeen ja loput 70-80 prosenttia aiemmin terveeseen ihoon. Yksittäiset vakaat pigmenttiluomet muuttuvat niin harvoin melanoomaksi, että oireettomien luomien poisto ei kannata edes silloin kun luomia on runsaasti.

Milloin luomi on epätavallinen?

Melanooman kannalta epäilyttävä luomi on tumma, epätasaisesti pigmentoitunut, läpimitaltaan yli viisimillinen, epäsymmetrinen ja epätarkkarajainen.

Epäilyjä herättävät muutokset syntyvät hitaasti, muutamissa kuukausissa. Nopeat muutokset aiheutuvat yleensä verenpurkaumista. Pieni osa melanoomista on pigmentittömiä ja niiden tunnistaminen on vaikeaa. Kaikista kasvavista ihomuutoksista on tarvittaessa otettava koepala.

Suomessa on selvästi vähemmän ihomelanoomaa kuin Ruotsissa ja Norjassa. Ihomelanooma yleistyy kuitenkin 3-5 prosentin vuosivauhtia. Sairastuneiden eloonjäämisennuste on parantunut jatkuvasti, ja se on Suomessa jo noin 80 prosentin luokkaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.