Mainos

Auringonotto lisännyt ihomelanoomien määrää

Melanoomien määrä on noussut. Syöpärekisterin mukaan toissa vuonna ihomelanoomia todettiin lähes 1200 tapausta. Kasvua sitä edellisestä vuodesta oli lähes viidennes eli 18 prosenttia. Ihosyövistä juuri melanooma lähettää pitkälle edettyään herkästi etäpesäkkeitä.

Syöpärekisterin mukaan melanoomien yleistymistä selittävät sekä auringon ottaminen että väestön ikääntyminen. Melanoomaan sairastuneiden keski-ikä on 60 vuotta. Taudin saavat myös nuoremmat, sillä melanooma on 20-29-vuotiaiden naisten toiseksi yleisin syöpä. Miehille tämä ihosyöpä tulee yleensä vartaloon ja käsiin, naisilla vartaloon ja jalkoihin. Osalla tauti syntyy luomeen.

Yhdeksän kymmenestä melanoomatapauksesta olisi ehkäistävissä. Syöpäjärjestöjen mukaan melanooman tärkein aiheuttaja on ihon toistuva palaminen erityisesti lapsena ja nuorena. Suojautuminen ultraviolettisäteilyltä auttaisi ehkäisemään myös muita ihosyöpiä.

– Riskiryhmässä ovat vaaleaihoiset, sinisilmäiset, vaalea- ja punatukkaiset ja ihmiset, joilla on runsaasti luomia eli yleensä yli sata, sanoo ylilääkäri Katja Aktan-Collan.

Toissa vuonna melanoomaan kuoli 180 ihmistä. Syöpäjärjestöjen arvion mukaan melanooman ennuste paranee tulevina vuosina. Nykytilanteessa 85 prosenttia potilaista on elossa viiden vuoden kuluttua sairauden toteamisesta.

Jo kerran todettu melanooma lisää uuden melanooman riskiä viisinkertaiseksi. Syynä on ihon säteilyvaurio.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.