Mainos

Auto putosi jäihin Tammisaaressa

Isä ja kaksivuotias tyttö putosivat maastoauton mukana jäihin vajaan neljän metrin syvyyteen aamupäivällä Tammisaaren keskustan läheisyydessä.

Jäihin putoaminen tapahtui Knipnäsin uimarannan kohdalla kello 11.17. Pelastuslaitoksen sukeltajien onnistui nostaa meressä olleet ylös jäälle runsaan puolen tunnin kuluttua. Heidän elintoimintansa onnistuttiin elvyttämään. Heidät siirrettiin alilämpöisinä kahdella helikopterilla Helsinkiin Meilahden sairaalaan, jossa sekä isän että tyttären elvyttäminen jatkui.

Komisario Yrjö Jansson Raaseporin poliisista kertoi, että onnettomuuspaikan virtaama oli ohentanut jäätä. Auto oli pelastuslaitoksen ehtiessä paikalla noin kolmen ja puolen metrin syvyydellä ja sen sisällä oli kaksi ihmistä, mies ja lapsi. Sukeltajat eivät saaneet auton ovia auki, vaan joutuivat rikkomaan ikkunat. Autosta nostettiin ensin lapsi ja sen jälkeen aikuinen. Molempien elintoiminnat onnistuttiin elvyttämään.

Paikalle hälytetty MediHelin helikopteri kuljetti ensin tyttären Meilahden sairaalaan ja Rajavartiolaitoksen kopteri isän samaan paikkaan. Poliisin antamien tietojen mukaan elvytys alilämmöstä jatkui edelleen illalla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.