Mainos

Autoilija, muista ainakin tämä joululiikenteessä

Pakkanen tuo joululiikenteeseen monenlaisia haasteita, mutta tärkein huolehdittava asia on kuljettajan pääkopan sisällä.

– Maltti, yhteispeli ja oikea asenne, Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtonen tiivistää.

Maltti on valttia etenkin turvavälistä huolehdittaessa. Liukkailla keleillä jo pienikin kaasun hölläys voi pelastaa ihmishenkiä.

– Jos vauhtia on sata kilometriä tunnissa, jarrutusmatka on 300 metriä ja auton pysähtyminen kestää 20 sekuntia. Jos nopeutta laskee 80 kilometriin tunnissa, jarrutusmatka pienenee 200 metriin, Valtonen jatkaa.

Joulunalusruuhkassa turvaväliä voi olla mahdotonta venyttää 200 metriin. Järjestö suosittaa pitämään välin maantienopeuksilla neljässä sekunnissa, eli 80 kilometrin tuntivauhtia ajassa noin 80 metrissä.

Liikenneturva teetti syyskuussa TNS Gallupilla tutkimuksen autoilijoiden kokemuksista liikenteessä. Eniten autoilijoita liikenteessä pelottivat liian lähellä perässä ajavat kuljettajat. Puskurissa kyttääjät ärsyttivät kuutta autoilijaa kymmenestä. Tutkimukseen vastasi 838 autoilijaa.

Keskitä kiireet Korvatunturille

Sekä Liikenneturvassa että liikkuvassa poliisissa ollaan hyvillään siitä, että joulun menoliikenne jakaantuu viikonlopun ajankohdan takia useammalle päivälle.

Liikkuva poliisi muistuttaakin, että jouluna on syytä rauhoittua, heittää kaikki arkihuolensa ja keskittää kiireet tieliikenteen sijaan Korvatunturille. Poliisin neuvo liikenteen sujumiseksi on vetää rauhassa henkeä, ennen kuin lähtee liikenteeseen viimeisen joulua edeltävän työpäivän jälkeen.

– Väsynyt kuljettaja on aivan yhtä suuri riski liikenteessä kuin rattijuoppo, poliisin tiedotteessa todetaan.

Autoliitto varoittaa tienpintojen liukastuvan entisestään jouluaaton jälkeen, kun sää lauhtuu. Liiton mukaan syytä varovaisuuteen on etenkin joulun paluuliikenteellä tapaninpäivästä alkaen.

Poliisi uskoo liikenteen jatkuvan vilkkaana uudenvuoden pyhiin asti.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.