Mainos

Autoilijat ottivat mallia Tunturirallista – poliisi kirjoitti paksun pinkan sakkolappuja

Rallimeininki tarttui myös tavallisiin autoilijoihin Rovaniemellä järjestetyn Tunturirallin jälkimainingeissa.

Liikennettä valvonut poliisi kirjoitti 116 rangaistusvaatimusta tai rikesakkoa ja 11 kirjallista huomautusta. Poliisin mukaan suurin osa rikkeistä oli ylinopeuksia.

Teillä nähtiin myös virheellisiä ohituksia, kännykkään puhumista ajon aikana, laittomia ja epäkuntoisia ajoneuvoja sekä vaarallisia kuormauksia.

Suurin osa liikenteessä törttöilleistä oli rallin huoltojoukkoja tai katsojia. Lisäksi seitsemän kilpailuun osallistunutta sai rangaistuksen ylinopeudesta siirtymätaipaleita.

Alkoholin kanssa rallikansa ei lätrännyt, sillä poliisin haaviin ei jäänyt yhtään rattijuoppoa. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.