Mainos

Autoja tulessa Keminmaalla – kaksi outoa tulipaloa samaan aikaan

Keminmaalla Lapissa on syttynyt palamaan autoliike.

Seitsemän liikkeen pihalla ollutta autoa on tuhoutunut, ja palo on levinnyt pihalta rakennukseen.  

Päivystävän palomestarin mukaan rakenteita on purettu ja sisätilat ovat täynnä savua. Palo on kuitenkin saatu hallintaan, joten sisällä olevien autojen tuhoutuminen on epätodennäköistä.  

Keminmaalla on syttynyt myös toinen palo lähellä olevassa autokorjaamossa.  

Kukaan ei ole loukkaantunut paloissa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.