Mainos

Autojen romutuspalkkiokokeilu alkaa ensi viikolla

Autoala uskoo uusien autojen kaupan vauhdittuvan, kun henkilöautojen romutuspalkkiokokeilu alkaa heinäkuun ensimmäisenä päivänä.  

Kampanjan aikana kuluttaja saa 1500 euron alennuksen uuden auton hinnasta, kun on romuttanut vanhan henkilöautonsa. Summasta 1000 euroa on valtion ja 500 euroa autoalan maksamaa tukea.  

Romutuspalkkion saa vain hankkiessaan auton, jonka hiilidioksidipäästöt ovat alle 120 grammaa kilometrillä tai jonka käyttövoimana on joko osittain tai kokonaan korkeaseosetanoli, metaani tai sähkö.  

Kampanja kestää vuoden loppuun. Sen tavoitteena on vähentää päästöjä, parantaa liikenneturvallisuutta ja nuorentaa Suomen autokantaa.  

Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan nykyaikainen auto on jopa 50 prosenttia turvallisempi ja kuluttaa kolmanneksen vähemmän polttoainetta kuin 1990-luvun auto. Autoala uskoo romutuspalkkion lisäävän uusien autojen kauppaa noin 3000 - 5000 autolla.  

Suomessa romutetaan virallisen kierrätysjärjestelmän kautta vuosittain noin 60 000 autoa. Romutettujen autojen keski-ikä on yli 20 vuotta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.