Mainos

Autokouluihin ei tule pakollista ensiapuopetusta lähiaikoina

Autokouluihin ei ole ainakaan lähiaikoina tulossa pakollista ensiapuopetusta.

Suomen Punainen Risti ehdotti huhtikuussa, että ajo-opetukseen liitettäisiin kahden tunnin pakollinen ensiapukoulutus. Liikenneministeri Anu Vehviläinen suhtautuu ideaan kuitenkin varautuneesti.

-En uskalla ottaa kantaa siihen, olisivatko ensiaputaidot kaikkein tärkein asia, mitä ajo-opetukseen voisi lisätä, vai olisiko jonkin muun lisääminen liikenneturvallisuuden kannalta vielä olennaisempaa, ministeri pohtii.

Vehviläinen kertoo, että ajo-opetuksen kokonaisuus aiotaan uudistaa lähivuosina. Hän lupaa, että uudistuksen yhteydessä pohditaan myös ensiapuehdotusta. Sitä ennen hän ei aio ehdotukseen tarttua.

Moni voisi pelastua

Suomen Punainen Risti on vakuuttunut siitä, että autoilijoiden lyhytkin ensiapukoulutus pelastaisi monia ihmishenkiä.

-Merkittävä määrä liikennekuolemista johtuu siitä, ettei paikalla ole ketään, joka osaisi avata uhrin hengitystiet, kertoo järjestön ensiapukoulutuspäällikkö Carin Westerholm.

Joidenkin arvioiden mukaan jopa 60 prosenttia liikenneonnettomuudessa kuolleista olisi pelastunut, jos joku olisi avannut heidän hengitystiensä.

Westerholm huomauttaa lisäksi, että ensiapuharjoitukset voivat vaikuttaa myös asenteisiin. Onnettomuuksiin varautuminen auttaa pitämään mielessä sen, että liikenteessä voi tulla vastaan vaarallisia tilanteita.

Vehviläinen ei kiistä ensiaputaitojen tärkeyttä.

-Kyse on kansalaistaidosta, joka on tärkeä muillekin kuin autoilijoille. Esimerkiksi toisen asteen koulutuksen osana ensiapukoulutus tavoittaisi suuremman osan ikäluokasta kuin utokoulussa, hän kuitenkin huomauttaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.