Mainos

Auton tie ei pääty romuttamolle – osa viedään Afrikkaan

Autokierrätys oy:llä tunnetaan ilmiö, jossa auto viedään romutavarana Suomesta ja kootaan uudelleen kohdemaassa.

Kun auto viedään purkamolle, se ei välttämättä ole kulkuneuvon loppu. Suomen autokierrätys oy:n toimitusjohtaja Arto Silvennoinen kertoo MTV Uutisille, että autojen osia ja kokonaisia autoja on kuljetettu Afrikkaan jo yli kymmenen vuoden ajan.

– Ensin vietiin autojen moottoreita ja osia. Sitten lähti liikkeelle Toyota Hiace -buumi – pakettiautot ja jostain syystä etenkin Toyotat kiinnostivat kovasti ja lähtivät Afrikkaan purkaamoilta ja romukaupoiltakin.

Silvennoisen mukaan myöhemmin on syntynyt yrityksiä, jotka vievät autoja ammattimaisesti. Yleisesti toiminta ei ole sen kummempaa kuin käytettyjen autojen tuonti vaikkapa Saksasta Suomeen, mutta siihen liittyy myös ongelmia.

Autot, joita Suomesta viedään, ovat toisinaan todella vanhoja ja huonossa kunnossa.

– Siinä hämärtyy romuauton ja käytetyn auton raja, joka on jokaisen auton kohdalla tulkintakysymys, Silvennoinen selittää.

Toimivien ja korjattavissa olevien auton osien vienti on sallittua, mutta romuautojen kohdalla on noudatettava EU:n jätteensiirtoasetusta.

Silvennoinen ja Suomen autokierrätys oy:n viestintäpäällikkö Kirsi Heikkilä kertovat kuulleensa ilmiöstä, joissa autoja viedään maasta puolikkaana tai osissa jätteenä, mutta kootaan uudelleen käyttöön kohdemaassa.

Näin pystytään kiertämään kohdemaan tulleja.

– Ainakin itään päin viedään näitä jonkin verran. Sillä kierretään naapurimaan tulleja Suomeen päin, Silvennoinen kertoo.

– Olen kuullut Afrikassa käyneiltä tutkijoilta, että siellä autojen uudelleen kokoaminen jopa eri autojen osista on hyvin vilkasta. Liikenneturvallisuus on silloin varmasti iso kysymysmerkki. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.