Mainos

Vetokoukkuun kiinnitetty koira raahautui auton perässä – poliisi selvitti tapauksen

Sosiaalisessa mediassa huomiota saanut tapaus, jossa elottoman näköinen koira oli raahautunut auton perässä on selvinnyt, poliisi tiedottaa.

Sipoon Sanomat kertoi viime viikolla Sipoon Immersbyssä sattuneesta tapauksesta, jossa ulkona istuneet henkilöt järkyttyivät nähtyään ohi kulkevan auton vetokoukkuun kiinnitetyn koiran raahautuvan auton perässä elottoman näköisenä.

Koiran omistaja ilmoittautui poliisille itse ja selvisi, että kyseessä oli vahinko.

Poliisi kertoo, että perheen 13-vuotias uroskoira oli kiinnitetty pihalla olevan auton peräkoukkuun hetkeksi, jotta uroskoira pysyisi erossa perheen narttukoirasta, jolla oli juoksuaika.

Koiran omistaja oli olettanut koiran olleen autossa sulkiessaan takaluukun ja lähti liikkeelle autolla. Lyhyen matkan jälkeen perille saavuttuaan hän huomasi, että perheen koira oli kuollut raahautuessaan auton perässä.

Eläinsuojelurikoksen tunnusmerkkien täyttyminen edellyttää teon tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta. Poliisin mukaan Sipoon tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta ja asian tutkinta lopetetaan. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.