Mainos

Autotuojien esitys Kauppalehdessä: Autoverosta voisi luopua

Autotuojat ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio esittelee Kauppalehdessä kaavan, jolla autoverosta voitaisiin luopua kokonaan.

Kallion mukaan Suomi voisi luopua autoverosta kokonaan menettämättä kuitenkaan verotuloja. Kallion ratkaisu löytyy vuosittain perittävästä ajoneuvoverosta.

Autovero

Autovero koskee Suomeen tuotavien autojen ensiverotusta, josta vastaa Tulli. Myös esimerkiksi muuttotavarana maahantuotavien autojen verotus kuuluu Tullille.

Ajoneuvovero

Ajoneuvoveroa on maksettava ajoneuvoliikennerekisteriin merkitystä henkilö-, paketti-, linja- ja kuorma-autoista. Ajoneuvovero koostuu perusverosta ja käyttövooimaverosta. Ajoneuvoverojen perinnästä huolehtii Trafi.

– Kysymys kuuluu, miten paikattaisiin autoverokertymään syntyvä miljardin euron aukko. Selkeintä olisi nostaa vuosittaista ajoneuvoveroa. Suomessa on rekisterissä kolme miljoonaa autoa, ja jos ajoneuvoveron perusvero nousisi nykyisestä vajaasta 200 eurosta noin 350 euroa 500 euroon, vuotuinen perusveron kokonaispotti - ilman dieselveroa - kasvaisi 500-600 miljoonasta 1,5 miljardiin euroon, Kallio sanoo Kauppalehdessä.

– Aukko olisi sillä täytetty. Kaiken lisäksi se takaisi valtiolle tasaisen verotulon riippumatta siitä, minkä verran autoja myydään.

Lehden mukaan korotus lisäisi autoilijan kustannuksia noin kolmekymmentä euroa kuussa. Senkin jälkeen Suomen ajoneuvovero edustaisi Kallion mukaan EU:n keskitasoa.



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.