Mainos

Autoveroa peritty väärin miljoonilla euroilla – kiire on, mutta vielä ehdit valittaa

Oletko tuonut käytetyn auton ulkomailta vuoden 2011 jälkeen? Jos olet, olet luultavasti myös maksanut siitä liikaa autoveroa.

Aikaa vuonna 2011 maahan tuotujen käytettyjen autojen autoveropäätöksesta valittamiseen on uudenvuodenaauton iltapäivään, eli vielä ehdit jättää oikaisupyynnön.

Korkein hallinto-oikeus antoi joulukuun puolivälin tienoilla päätöksen, jonka mukaan tulli on perinyt vuonna autoveroa jopa 60 miljoonaa EU-säädösten vastaisesti. Valitusoikeus vuonna 2011 maahantuotujen käytettyjen autojen autoverosta umpeutuu keskiviikkona.

Suomessa aloitettiin vuonna 2008 hiilidioksidipäästöihin perustuva verotus. Muutamaa vuotta myöhemmin verotusta kiristettiin entisestään. KHO:n päätöksen mukaan tulli ei olisi saanut verottaa tuontiautoja uuden verotuksen mukaan, jos autot olivat ensirekisteröity aiemmin. KHO perusti päätöksensä EU-lainsäädäntöön, joka kieltää käytettyjen autojen maahantuojien syrjimisen.

Käytännössä siis ennen vuotta 2008 ensirekisteröidyt autot olisi pitänyt verottaa sen mukaan, mitä verotettiin ennen vuotta 2008, vaikka auto olisikin tuotu Suomeen vasta viime vuosina. Jos autosi on ensirekisteröity 2008-2012, mutta tuotu maahan sen jälkeen, pitäisi se verottaa vuosien 2008-2012 säännösten mukaan. Tulli oli verottanut tuontiautoja kuitenkin aina voimassa olevan verotuksen mukaan, huolimatta ensirekisteröintipäivästä.

Palautusta jopa 10 000 euroa

Suomen Tuontiautopalvelu Oy:n arvion mukaan keskiviikkona on vanhenemassa yli 10 miljoonan euron arvosta väärin perittyjä veroja. Tullin mukaan viimeinen hetki valittaa vuoden 2011 päätöksistä on keskiviikkona kello 16.15. Virallinen valitusaika on kolme vuotta, joten ennen vuotta 2011 tehtyjen verotuspäätösten valitusoikeus on jo rauennut.

Veroja on peritty väärin kymmeniltä tuhansilta autoilta, joten kannattaa tarkistaa myös oma autoveropäätöksesi. Isopäästöisistä tuontiautoista on vaadittu pahimmillaan jopa 50 prosentin autovero. Suomen Tuontiautopalvelu Oy:n toimitusjohtaja Tomi Rantanen arvioi, että esimerkiksi heidän asiakkaista jotkut saavat korkoineen jopa 10 000 euron veronpalautuksen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.