Mainos

Avantouintipaikoilla vakavia turvallisuuspuutteita

Talviuintipaikkojen turvallisuusnäkökohdat lyödään usein laimin. Pahimpia ongelmia ovat muun muassa liukkaus sekä pelastusvälineistön puute.

Avantouintipaikolla ei kiinnitetä riittävästi huomiota uimareiden turvallisuuteen.

Talviuimareita on jo 120 000, mutta heidän uimapaikoistaan vain aniharva täyttää turvallisuusvaatimukset. Avantouimareille sattuu vakaviakin onnettomuuksia.

Uimapaikkojen portaat ovat usein liukkaita. Liukkautta pitäisi pystyä torjumaan joko lämpömatolla tai suolaamalla tai hiekoittamalla. Siitä pitäisi myös ilmoittaa esimerkiksi varoitustauluilla.

Liukkaus ei kuitenkaan ole ainoa talviuintipaikkojen puute, sanoo Itä-Suomen lääninhallituksen tarkastaja Anneli Liljeroos.

- Silmiinpistävää on erityisesti se, että esimerkiksi pelastusrengas puuttuu noin neljäsosasta paikkoja ja heittoliinat vielä paljon useammasta. Ensiapukaappejakin löytyy vain puolesta avaintouintipaikkoja, Liljeroos kertoo.

Liljeroosin mukaan myös hätänumero puuttuu noin kolmasosasta paikkoja. Hälytysneuvoille ilmoitettavat ajo-ohjeet ja osoitetiedot puuttuvat vielä useammasta paikasta.

Yksikään Itä-Suomen läänin 54 tarkastetusta avannosta ei täyttänyt turvavaatimuksia, vaikka laki kuluttajapalvelujen turvallisuudesta koskee myös talviuintipaikkoja. Laiminlyönneistä vastaa aina avannon ylläpitäjä.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 14.01.2006)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.