Mainos

Avioliitoista noin 40 prosenttia päätyy eroon – katso kartalta, missä erotaan eniten

Avioerojen määrä vaihtelee Suomessa alueittain. Avioeroja on suhteessa väkilukuun eniten Etelä-Suomessa. Vähiten niitä tehdään Pohjanmaalla ja pohjoisessa Suomessa.

Katso oheisesta kartasta, missä kunnissa on suhteessa eniten avioeroja. Kunnan väri sitä tummempi, mitä enemmän eroja on suhteessa asukasmäärään. Painamalla kuntaa saat tarkempia tietoja luvuista.

Eniten avioeroja suhteessa väestöön oli viime vuonna sellaisissa pienehköissä kunnissa kuin Sund, Eckerö, Vehmaa ja Brändö. Kaikissa eroja on tullut yli neljä tuhatta asukasta kohden, Sundissa ja Eckerössä yli viisi. Pienissa kunnissa suuri tekijä on kuitekin se, että asukasmäärät ovat suhteessa hyvin pieniä.

Yli 10 000 asukkaan kunnista luvut olivat suurimmat Maarianhaminassa, Järvenpäässä sekä Keravalla. Yli sadantuhannen asukkaan kunnista ykkösenä oli Vantaa noin kolmella erolla tuhatta asukasta kohden.

Yli 10 000 asukkaan kunnista vähiten avioeroja tapahtui viime vuonna Pedersören kunnassa, Nivalassa sekä Mustasaaressa.

Eniten avioeroja suhteessa väestöön
KuntaAvioerot 2015Ennakkoväkiluku 2015Eroja per 1000 asukasta
Sund610355,80
Eckerö59335,36
Vehmaa1022774,39
Brändö24704,26
Harjavalta3072974,11
Marttila820293,94

Maarianhamina

45114653,92
Järvenpää153409083,74
Kerava128352943,63
Kokemäki2775893,56
Juupajoki719893,52
Utajärvi1028623,49
Ilmajoki42121603,45
Joutsa1646873,41
Miehikkälä720863,36
Vihti97289223,35
Iisalmi73219513,33
Sulkava927283,30
Pirkkala62189063,28
Tuusula126384513,28

Ensiliitto päättyy eroon noin 40 prosentin todennäköisyydellä

Avioeroon päättyi viime vuonna 13 939 avioliittoa. Avioliittoon päädyttiin keskimääin nelikymppisenä.

Todennäköisyys ensimmäisen liiton päättymisestä eroon ooli viime vuonna 39 prosenttia. Eroon päätyneistä ensiliitoista puolet on kestänyt alle 10 vuotta.

Vähiten avioeroja suhteessa väestöön
KuntaAvioerot 2015Ennakkoväkiluku 2015Eroja per 1000 asukasta
Pyhäntä115870
Pedersören kunta7111330
Posio234750
Honkajoki117920
Savitaipale236130
Saltvik118300
Salla237270
Nakkila356530
Jämijärvi119480,40
Kihniö120380,41
Hyrynsalmi124180,49
Karvia124740,51
Kivijärvi012010,53
Kumlinge03180,54
Kustavi08950,55
Kökar02520,55
Lumparland03970,56
Perho029350,58
Ristijärvi013510,63
Sottunga0980,63

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.