Mainos

Avioliiton purkaminen tai peruuttaminen ei onnistu

Solmittua avioliittoa ei Suomessa voi purkaa tai peruuttaa muuten kuin eroamalla silloinkaan, kun liitto on alun perin solmittu lainvastaisesti.

hääpari


Korkein hallinto-oikeus (KHO) on asiaa tutkittuaan päätynyt siihen, ettei edes vihkijän virheen takia solmittua avioliittoa voi purkaa hallinnollisen päätöksen tavoin. Tämä johtuu siitä, että avioliitto on kahden ihmisen välinen yksityissoikeudellinen toimi, johon vihkivä viranomainen vain myötävaikuttaa.

Nykyisen lain mukaan avioliittoa ei voi enää myöskään peruuttaa yleisessä tuomioistuimessa, ja mitättömäksi liitto voidaan todeta vain, jos vihkijältä puuttuu vihkimisoikeus tai hän toimittaa itse vihkimisen väärin.

KHO:lle oli tehty purkuhakemus viime keväänä solmitusta avioliitosta. Hakija oli psyykkisesti sairas ja pakkohoidossa psykiatrisella osastolla, josta hän oli vihkimispäivänä lomalla. KHO:n mukaan liittoa ei olisi tässä tilanteessa voinut solmia, vaan vihkimisen suorittanut henkikirjoittaja erehtyi naisen oikeustoimikelpoisuudesta. -Väestörekisterissä ei voi olla merkintää avioliitosta, josta puuttuu tahdonmuodostus, KHO huomauttaa ratkaisussaan.

Ero edessä

Oikeusministeriöstä todetaan, että ainoa keino päästä eroon avioliitosta, niin halutessaan, on erota. Avioliiton lyhyt kesto voidaan silloin ottaa huomioon omaisuuden osituksessa ja molemmat osapuolet voivat pitää oman omaisuutensa jopa kokonaan.

Vuoteen 1987 asti avioliittolaki tunsi myös mahdollisuuden avioliiton peruuttamiseen. Joissain maissa avioliittoja yritetään kuitenkin peruuttaa väärin perustein, jos eron saaminen tai omaisuuden jakaminen halutulla tavalla on työlästä. Ministeriössä arvioidaan, ettei peruuttamissäädöksestä olisi Suomessa tällaista haittaa, koska eron saaminen on meillä helppoa ja omaisuuden ositusta voidaan sovitella.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.