Mainos

Avioliittojen määrä kasvoi – avioerojen väheni

Avioliittojen määrä on hienoisessa kasvussa, kertoo Tilastokeskus. Viime vuonna avioliittoja solmittiin Suomessa noin 29 000 kappaletta, mikä on lähes 500 liittoa enemmän kuin vuonna 2011.

Tilastojen perusteella avioliitto solmitaan yhä vanhempana. Viime vuonna ensimmäistä kertaa avioituvien naisten keski-ikä oli 31 vuotta ja miesten 33 vuotta. Ensimmäistä kertaa avioituvien naisten keski-ikä on kohonnut kahdessa vuosikymmenessä lähes neljä vuotta ja miesten hieman yli neljä vuotta.

Siinä missä avioliittojen määrä on nousussa, avioerot ovat vähentyneet. Avioerojen määrä on laskenut jo kahtena vuonna peräkkäin. Avioerojen väheneminen johtuu erityisesti siitä, että keski-ikäiset eivät eronneet yhtä hanakasti kuin aiemmin. Vaikka avioerojen määrä onkin laskussa, lähes joka toinen suomalainen avioliitto päättyy edelleen eroon.

Rekisteröidyssä parisuhteessa elävistä noin joka kolmas eroaa lopulta kumppanistaan. Vuonna 2012 samaa sukupuolta olevien parisuhteita rekisteröitiin reilut 300 kappaletta. Noin kaksi kolmasosaa oli naispareja, ja yksi kolmannes miespareja.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.