Mainos

Avopuolisoiden asemaa selvitetään

Oikeusministeriön asettama työryhmä pohtii muutoksia avopuolison asemaan.

Leskiksi jääneiden avopuolisoiden asemaan pohditaan parannuksia. Oikeusministeriön asettama työryhmä selvittää kauttaaltaan perinnönjaon uudistamistarpeita, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Lainsäädäntöneuvos Markku Helinin mukaan varsinaista perintöoikeutta on avopuolisolle vaikea antaa. Yhtenä uudistusvaihtoehtona Helin pitää esimerkiksi kuolinpesästä annettavaa avustusta.

Työryhmä miettii myös avioliitosta leskiksi jääneiden aseman muuttamista. Nykyisten säännösten mukaan leski on perimisjärjestyksessä vainajan lasten jälkeisellä sijalla.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.