Mainos

Ay-johtajilla ei yleensä kultaisia kädenpuristuksia

Johtajan paikka on tuulisempi kuin työntekijän, toimitusjohtajan erottamisen kynnys on kuitenkin muita matalammalla.

Toisaalta yrityksen toimitusjohtaja hyvästellään usein ns. kultaisella kädenpuristuksella. Tämä tarkoittaa, että lähtevälle johtajalle maksetaan tietty erityiskorvaus siitä, että hän jättää paikkansa ennenaikaisesti.

– Maksetaan esimerkiksi vuoden tai parin palkka. Yleensä mitä suurempi johtaja, sen isompi kultainen kädenpuristus, kertoo SAK:n lakimies Anu-Tuija-Lehto.

Työoikeuden professorin mukaan ammattiliittojen puheenjohtajat ovat kuitenkin eri asia: heidän tapauksessaan ei ole tapana käyttää kultaisia kädenpuristuksia.

– Erokorvaukset eivät oikein sovi tämän luottamustehtävän luonteeseen, Lapin yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen sanoo.

Viime päivät on kohistu Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n riidoista ja AKT:n puheenjohtajan Timo Rädyn ympärillä. MTV3 Uutisten tietojen mukaan enemmistö sekä AKT:n hallituksesta että valtuustosta on kääntynyt puheenjohtaja Rätyä vastaan.

Timo Rädyn mahdollisia erokorvauksia haastatellut eivät tahdo spekuloida, jos Räty erotettaisiin AKT:n puheenjohtajan paikalta.

Rädyllä ei paluuta ainakaan entiseen työhönsä

Timo Räty toimi ennen AKT:n puheenjohtajuutta liiton lakimiehenä.

AKT:n vastaavan lakimiehen mukaan Rädyllä ei olisi paluuta näihin vanhoihin tehtäviin, mikäli hänet erotettaisiin puheenjohtajan tehtävistä.

– En ole hoitamassa sijaisuutta. AKT:ssä ei ole käytäntönä jättää tehtäviä lepäämään, vastaava lakimies Juha Jakonen kuittaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.