Mainos

Backman: Kokoomus ja SDP samoilla linjoilla osinkoveroista

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Backmanin mukaan kokoomus ja SDP ovat samoilla linjoilla osinkoverouudistuksesta.

Backmanin mukaan palkkatulon muuntaminen pääomatuloksi aiotaan estää, ellei kyse ole aidosti yritykseen jäävästä pääomasta.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) teki viime viikolla esityksen osinkoveroasiasta hallituspuolueille.

- On erittäin myönteistä, että tukea tälle esitykselle löytyy nyt muistakin hallituspuolueista, Urpilainen sanoi SDP:n kesäkokouksessa Turussa.

Urpilaisen mukaan yhteinen tahto osinkoveroasiassa antaa hyvät lähtökohdat ensi viikon budjettiriiheen.

- Tämä enteilee ylipäätään luottamusta siihen, että budjettiriihessä pystytään asioista päättämään.

Kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Kataja sanoi jo aiemmin, ettei kaikkea osinkoa pitäisi verottaa tasaisen pääomaveroprosentin mukaan.

- Jos mentäisiin malliin, jossa yhtiö, jossa ei ole pääomia voisi jakaa kaiken tuottonsa pääomatulona, se kannustaisi jakamaan kaikki yhtiön varat. (Kevään) kehysriihen idea oli saada yritykset kasvamaan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.