Mainos

Backman: Ympäristöverotusta muutettava

Ympäristöministeri Jouni Backman haluaa uudistaa ympäristöverotusta kannustamaan kestävää kehitystä entistä voimakkaammin.

Ympäristöministeri Jouni Backman haluaa uudistaa ympäristöverotuksen.


Ympäristöministeri Jouni Backman haluaa ympäristöverotukseen kokonaisuudistuksen, joka vaikuttaisi tuotantoon ja kulutukseen ja laajentaisi valtion kapenevaa veropohjaa.

Backman kertoo, että ympäristöverotuksen uudistusta valmistellaan jo nykyisen hallituksen aikana, mutta sen toteuttaminen jää ensi eduskuntavaalien jälkeiselle hallitukselle. Backmanin mukaan uudistus vaikuttaisi niin, että tuotanto ja kulutus kääntyisivät kestävän kehityksen suuntaan. Uudistus olisi rakenteellinen ja vaikutuksiltaan laajempi kuin nykyiset ympäristöverot.

Backman kertoi asiasta Kainuun Sanomien haastattelussa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.