Mainos

Balkanin rauhanturvaajien terveys testataan

Euroopasta viime päivinä tulleet uutiset ovat nyt huolestuttaneet myös suomalaiset sotilasviranomaiset. Puolustusministeriö aikoo selvittää, ovatko myös suomalaiset rauhanturvaajat voineet altistua mahdolliselle uraanisäteilylle. Mm. useiden belgialaisten ja italialaisten rauhanturvaajien väitetään sairastuneen verisyöpään NATO:n Kosovossa käyttämien uraaniammusten takia.

Eversti Pekka Majuri puolustusministeriöstä sanoo, että tarkoituksena on varmistaa, ettei syövän mahdollisuutta ole nyt eikä sitä tulisi tulevaisuudessakaan. Tällä hetkellä terveystarkastuksiin on määrä kutsua noin 1600 rauhanturvaajaa. Päätös tarkastuksista tehdään mitä ilmeisimmin jo huomenna.

Muista Euroopan maista muun muassa Espanja on jo määrännyt kaikki Balkanilla 90-luvulla työskennelleet sotilaansa tutkimuksiin. Saksa ja Belgia puolestaan aikovat tutkia kaikki Kosovossa palvelleet miehensä.

Ammuksissa uraania

NATO on myöntänyt ampuneensa noin 30 000 ammusta yli sataan kohteeseen sodan aikana. Ja nyt väitetään, että ammusten säteily olisi aiheuttanut rauhanturvaajille monenlaisia sairauksia, muun muassa verisyöpää. Yksi kymmenen sentin mittainen ammus pitää sisällään noin 300 grammaa köyhdytettyä uraania.

Pääesikunnan lääkintäeverstiluutnantti Matti Lehesjoki ei usko, että suomalaisten rauhanturvaajien terveys olisi uhattuna. -Mehän tiedetään, että siellä suomalaisten alueella tällaista suurta altistumista ei ole voinut tapahtua, koska näitä säteilymittauksia on tehty hyvinkin laajasti ja ja jatkuvasti tehdään sen taustasäteilyn selvittämiseksi, Lehesjoki sanoo.

Aiemmin suomalaisia rauhanturvaajia on tutkittu Kosovossa lähinnä muiden raskasmetallien mahdollisesti aiheuttamista terveyshaitoista. Viitearvot ylittäviä tuloksia löytyi vain kahdelta. Testattuja oli noin 200.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.