Mainos

Bensan hinta kipusi yli 10 mummonmarkan

Bensamittari

Autoilijat ovat viime päivinä saaneet kauhistella nopeasti noussutta polttoaineen hintaa. Yksi haamuraja meni jälleen rikki, kun polttoaine.net-sivuston havaitsemalla kalleimmalla asemalla 95-oktaaninen bensa ylitti 10 vanhan markan rajan.

Vesannon kunnassa ainakin kahdella asemalla bensalitrasta sai eilen maksaa 1,689. Vanhoiksi markoiksi muutettuna se on 10,04 markkaa.

Muutamilla asemilla dieselin hintakin on kohonnut jo yli puolentoista euron eli yhdeksän markan. Kalleimmillaan dieselistä on saanut maksaa jo 1,539 euroa.

Halvimmillaan 95-oktaanista bensaa saa 1,447 hintaan. Dieselissä huokein hinta on 1,327. Tämänkaltaisilla hinnoilla löytyy asemia eri puolilta Suomea.

Polttoaineiden hinnoissa on yhä korotuspaineita, ja hinnat muuttuvatkin monessa paikassa lähes päivittäin. Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen arvioi MTV3:n Huomenta Suomi -lähetyksessä, että bensalitra voi piankin maksaa jopa kaksi euroa litralta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.