Mainos

Bensiinin hinta nousi rajusti

Bensiinin hinta on noussut jyrkästi viime viikkojen aikana. 95-oktaaninen maksaa Polttoaine.net-sivuston mukaan himpun alle puolitoista euroa litralta.

Lisäystä on tullut kuukaudessa 6 senttiä. Kalleimmilla pumpuilla litrahinta on noussut jo lähelle 1,60 euron rajaa.

Myös dieselin hinta on kohonnut tuntuvasti. Keskihinta on 1,26 euroa, mikä on liki 10 senttiä enemmän kuin kuukausi sitten.

Polttonesteiden hintaa nostaa pohjoisen pallonpuoliskon poikkeuksellisen kylmä sää sekä ennustettua nopeampi öljynkulutuksen kasvu. Raakaöljyn hinta on noussut korkeimmilleen kahteen vuoteen.

Pohjanmeren Brent-laadun tammikuun toimitusten noteeraus kävi eilen 92 dollarissa tynnyriltä. Tänään hinta on liikkunut 91,40 dollarin tietämillä.

Hintojen voimakas nousu kiihdyttää inflaatiota. Kuluttajahinnat olivat nousseet jo marraskuussa 2,5 prosenttia vuoden takaisesta. Liikenne vaikutti asumisen jälkeen eniten inflaation kiihtymiseen. Jos polttoaineiden hintojen kohoaminen jatkuu tätä tahtia, joulukuun inflaatioluvuista tulee todella murheelliset.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.