Mainos

Biodieseltehdas paloi Uudessakaupungissa

Biodieseliä kalan perkuujätteistä valmistava tehdas paloi korjauskelvottomaksi. Palosta koitui 500 000 euron vahingot.

Biodieseliä valmistava tehdas on tuhoutunut korjauskelvottomaksi tulipalossa Uudessakaupungissa Varsinais-Suomessa varhain aamulla. Palosta koitui reilun 500 000 euron vahingot.

Ohikulkija oli nähnyt hallin sisältä tulevan savua ja kuullut pauketta. Kulkija hälytti palokunnan paikalle hieman ennen aamuneljää.

Palokunta ei ehtinyt pelastaa parisataaneliöistä hallia, mutta sai estettyä tulen leviämisen lähellä oleviin muihin halleihin. Erityistä tarkkuutta sammutustöissä vaadittiin hallissa käsiteltävän metanolin takia.

Palon epäillään saaneen alkunsa sahanpurusta, johon oli imeytetty biodieseliä. Alustavien tietojen mukaan aine oli syttynyt itsestään tuleen. Lopullisesti syy selviää poliisin tutkimuksissa.

Rovina Oy:n tehtaassa valmistettiin biodieseliä kalan perkuujätteistä. Toimitusjohtaja Rami Salmisen mukaan tehtaan toiminta keskeytyy toistaiseksi, mutta uusia toimitiloja etsitään.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.