Mainos

Brax: Suomen oikeustalot tehtävä turvallisemmiksi

Oikeusministeri Tuija Braxin mukaan oikeudenkäyntien todistajia voitaisiin suojella huomattavasti tehokkaammin, mikäli Suomen oikeustaloissa tehtäisiin perustavanlaatuinen remontti.

- Esimerkiksi Suomen suurin hovioikeus, Helsingin hovioikeus on todistajien suojelun kannalta todella vanhanaikainen. Odotustilat ovat täysin yhteneväiset sekä todistajille että syytetyille, Brax sanoo.

MTV:n Huomenta Suomi –ohjelmassa vieraillut Brax alleviivaa sitä, että todistajan kannalta pelottavin tilanne on usein juuri ennen oikeudenkäyntiä.

Todistajien vakava uhkailu on lisääntynyt Suomessa järjestäytyneen rikollisuuden kasvun myötä. Tapauksia tulee keskusrikospoliisin tietoon noin kolmekymmentä vuodessa. Todistajien suojeluun etsitään nyt tehokkaampia keinoja sisäministeriön johdolla. Yksi mahdollisuus on nimettömänä todistamisen salliminen.

Braxin mukaan anonyymi todistaminen on perusteltua äärimmäisissä tilanteissa, mutta tällaiseen todistamiseen liittyy myös ongelmia.

- Näissä tilanteissa näyttöä on oltava riittävästi. Pelkästään anonyymiin todisteluun perustuva tuomio on äärimmäisen harvinainen maailmallakin.

Brax muistuttaa että anonyymi todistaminen on ongelmallista myös syytetyn oikeusturvan kannalta.

- Jos syytetty ei ole nähnyt eikä kuullut todistajaa, eikä kukaan koko oikeussalissa tiedä, kuka on todistanut, on syytetyn oikeusturva aika olematon.

(MTV3)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.