Mainos

Brax: Valtio harkitsee uusintavaalien kustannusten jakamista

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) on tyytyväinen Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun kunnallisvaalien uusimisesta kolmessa kunnassa.

- Se on perusteltu päätös ja tekee selväksi sen, että vaikka on kyse kokeilusta, niin vaatimustaso on erittäin korkea, Brax sanoo.

Kokeilukunnat ovat jo ehtineet vaatia valtiolta rahaa myttyyn menneiden kunnallisvaalien uusimiseen. Oikeusministeri lupaa, että rahaa pyritään etsimään lisäbudjetista pääsiäisen jälkeen.

- Uudet vaalit maksavat kolmelle kunnalla noin 130 000 euroa. Etsimme mahdollisuuksia tulla vastaan lisäbudjetin kautta, mutta vielä tänään en pysty koko hallituksen tai valtiovarainministeriön puolesta lupaamaan mitään. Oikeusministeriöllä itsellään ei tälläistä rahaa ole, Brax toteaa.

Uusien vaalien ajankohtaan Brax ei halua ottaa kantaa.

- Se on näiden kuntien päätettävissä. Yksi vaihtoehto olisi pitää kuntavaalit EU-vaalien kanssa samaan aikaan kesäkuussa. Kunnissa varmasti joudutaan kuitenkin miettimään sitä, onko se teknisesti hyvä ratkaisu, koska EU-vaaleissa on hieman eri äänioikeutetut. Synenergiahyötyä siitä tietysti olisi, mutta se päätös kuuluu näiden kuntien keskusvaalilautakunnille.

Arvio äänestyskokeilun jatkamisesta tekeillä

Sähköisen äänestyksen tulevaisuuteen oikeusministeri Brax suhtautuu varovaisesti. Sähköisen äänestyksen järjestäminen jakoi edellisessä eduskunnassa mielipiteitä rajusti, ja kokeilu rajattiin kolmeen kuntaan. Braxin mielestä se oli viisas teko.

- Kyllä tämä varmasti lisää eduskunnassakin niitä äänenpainoja, joita on ollut tähänkin asti, että täytyy olla erittäin varovainen ja tarkka.

Oikeusministeriön arvio äänestyskokeilun jatkamisesta valmistuu juhannukseksi. Hallitus päättää syksyllä, jatkuuko sähköinen äänestys jossain muodossa. Brax uskoo KHO:n linjauksen helpottavan ratkaisua.

- Nyt on vaalilakiakin selvemmin linjattu se, että vaatimukset ovat todella korkeat. Sellaista käsitystä ei saa syntyä, että joku on luullut onnistuneensa äänestämisessä eikä sitten olekaan. Tämä varmasti vaikuttaa hallituksen arvioon, Brax arvelee.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.