Mainos

Budjettiesityksen pääkohdat julkistetaan tänään

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki kertoo budjettiesityksen päälinjat julkisuuteen tänään.

Ensi vuoden budjettiesityksen pääkohdat julkistetaan tänään. Ennakkotietojen mukaan esitykseen sisältyy mittavia veronalennuksia.

Budjettiesityksen leimallisimpana piirteenä pidetään alkoholi- ja tupakkaveron laskua. Viro liittyy Euroopan unioniin ensi vuoden vappuna, ja veroa on painetta laskea etelänaapurin halpojen hintojen vuoksi. Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki ei ole halunnut etukäteen arvioida, kuinka suuri alkoholiveron alennuksesta tulee.

Talouden elpymistä pyritään budjettiesityksessä vauhdittamaan tuloveroja keventämällä. Tuloveron kevennyksen toivotaan innostavan erityisesti pienituloisia kuluttamaan enemmän.

Alkoholi- ja tupakkaveron alennuksen sekä autoverotuksen muutosten vuoksi valtio ottaa lisää lainaa. Myös yhteisöverotulojen pelätään kutistuvan, kun yritysten siirtyminen Viroon helpottuu. Hallituksen budjettineuvottelut käydään valtiovarainministeriön esityksen pohjalta elokuussa.

Vilén: Kokoomus tukee keskustaa budjettiratkaisuissa

Jari Vilén

Kansanedustaja Jari Vilénin mukaan kokoomus tukee keskustaa budjettiratkaisuissa.

Vilén toteaa Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa, että tukea olisi luvassa etenkin veroratkaisuissa, jotka purkavat kannustinloukkuja ja alentavat tulo- ja yritysveroja.

Vilénin mukaan kokoomus saattaa tukea keskustaa myös kotihoidontuen korotukseen, terveydenhuollon kehittämiseen ja yhteisöveroratkaisuihin liittyvissä budjettiäänestyksissä. Hän pitää varmana, että kokoomus ja keskusta ovat samoilla linjoilla päätettäessä valtion ensi vuoden budjetista.

- Kokoomus tukee eduskunnassa keskustan sellaisia painotuksia, mitkä ovat yhteisiä kokoomuksen kanssa. Uskon niitä löytyvän enemmän kuin kokoomuksen ja SDP:n väliltä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.