Mainos

Budjettiriidat ravistelevat hallitusta

Kiistely budjettiesityksen yksityiskohdista uhkaa hallituksen yhtenäisyyttä. Pääpuolueiden puheenjohtajat ovat tiukasti budjettimuutoksia vastaan, mutta esimerkiksi demarien riveistä kuuluu soraääniä. Myös Vihreät haluavat vielä muutoksia - mm. opiskeilijoiden asumistukiin.

Lipponen, Paavo Karjalaisessa


Pääministeri Paavo Lipponen tuki tänään valtiovarainministeri Sauli Niinistöä, joka torjui eilen budjettiin kohdistetut muutostoiveet. Vihreä eduskuntaryhmä aikoo kuitenkin vielä yrittää muutoksia budjettiin. Ahvenanmaalla kokoontunut vihreän liiton eduskuntaryhmä kauhisteli vesien levätilannetta ja syytti muita hallituspuolueita viivyttelystä Itämeren suojelussa.

Satu Hassi, ympäristöministeri

Kokoomus puolestaan kehoitti vihreitä vaatimaan toimia ensin omalta ympäristöministeriltään.

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö eilen varoitti, että budjettiesityksen muutosvaatimukset saattavat vaarantaa koko hallitusyhteistyön.

Eduskunta alkaa käsitellä valtion ensi vuoden talousarviota jo ensi viikolla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.