Mainos

Budjettiriihi: Vanhuspalvelun hoitajamitoitukset voimaan vasta 2015

Hallitus on päässyt sopuun valtion ensi vuoden budjetista. Suurin kiista budjettiriihessä käytiin vanhuspalvelulaista ja hoitajamitoituksista.

Budjettiriihessä päädyttiin siihen, että vanhuspalveluiden hoitajamitoitukseksi tulee vähintään 0,5 eli vähintään viisi hoitajaa kymmentä vanhusta kohden. Jos tavoitetta ei ole saavutettu suosituksilla, asetus tulee voimaan vuonna 2015. MTV3 Uutiset kertoi sovusta jo aamulla.

-Tämä on vahva ukaasi ja kannuste kaikille kunnille ja hoitolaitoksille hoitaa räikeimmät epäkohdat vanhustenhuollossa kuntoon, pääministeri Jyrki Katainen (kok) kommentoi tiedotustilaisuudessa Säätytalolla.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sdp) vaati aikaisemmin, että hoitajamitoituksen pitäisi olla 0,7 eli seitsemän hoitajaa kymmentä vanhusta kohden.

-Kaikki tietävät, että laitoin itseni likoon 0,7 hoitajan puolesta. Tulos on kompromissi, jonka kanssa pystyn elämään, Guzenina-Richardson sanoi.

-Vanhuspalvelulaista saatiin aikaan kompromissi. Hoitajamäärän alimitoitukseen tulee nollatoleranssi, sanoo valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sdp).

Vanhuspalvelulain ja omaishoidon hintalapuksi tulee vuoden 2015 tasolla 161 miljoonaa euroa.

Kotihoidolle laatusuositukset

Budjettiriihessä päätettiin parantaa myös kotihoitoa.

Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan kotihoidon laatusuositukset 1.7.2013 mennessä. Kotihoidon laatusuositusten toimivuudesta toteutetaan vaikuttavuusarviointi vuoden 2014 loppuun mennessä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.