Mainos

Bussilla Thaimaahan: Ei pettänyt sää, ei huumori eikä ajoneuvo

Bussilla Suomesta Thaimaahan matkustaneen hullunrohkean ryhmän Tero Ikäheimonen vastaa puhelimeen Khon Kaenista puoli kaksi yöllä. Porukka on siis saapunut perille Thaimaahan. Huomenna he ajavat vielä varsinaiseen päämäräänsä eli Bangkokiin.

- Olen nyt yökerhon pihalla, ja tässä vähän katselemme ympärillemme. Varsinainen juhlahetki oli kuitenkin eilen kun ylitimme Thaimaan rajan. Se oli se juttu, sanoo Ikäheimonen.

Hän sanoo pelänneensä etukäteen kolmea asiaa, mutta pelot osoittautuivat turhaksi.

- Pelkäsin rajan ylityksiä, säätä ja sitä miten ihmiset kestävät pitkän matkan yhdessä.

Vain yhden kerran rajanylityksessä tuli pienoisia ongelmia, muuten kaikki on mennyt nappiin kahdeksan viikon ja yli 12 000 kilometrin matkalla.

- Venäjän ja Kazakstanin rajalla jouduimme odottamaan tuntikaupalla, kun meiltä puuttui ajoneuvon käyttölupa. Lopulta se saatiin, eikä kukaan kitissyt tai itkenyt, kun jouduimme odottelemaan, sanoo Ikäheimonen.

Suomesta Thaimaahan hyvin kestäneellä bussilla ajetaan vielä toistaiseksi viimeinen taival huomenna, kun porukka ajaa viimeiseen päämäärään Bangkokiin. Siellä Suomen-suurlähetystö on luvannut tarjota matkalaisille illallisen ja lämmittää saunan.

- Siitä jatketaan kuka minnekin. Osa lentää takaisin Suomeen jo viikon sisällä, itse jatkan vielä matkustelua, sanoo Ikäheimonen.

Mutta miten käy hyvin palvelleen bussin?

- Sitä minulta on kysytty kaikkein eniten, mutta tässä vaiheessa en uskalla sanoa mitään varmaksi. En kuitenkaan pitäisi ihmeellisenä, jos bussi tästä vielä jatkaisi matkaansa ties missä reissuissa, mutta paha mennä sanomaan, koska eri maissa on erilaisia sääntöjä ja säädöksiä, jotka saattavat estää tiettyjä suunnitelmia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.