Mainos

Bussiturmassa loukkaantuneiden tila vakaa

Konginkankaan onnettomuudessa loukkaantuneet ovat pääosin 14-24-vuotiaita nuoria. Loukkaantuneiden tilanne on vakaa ja heidät kaikki on tunnistettu, kertovat sairaalalähteet.

Viimeöisessä onnettomuudessa on loukkaantunut 15 ihmistä, joista nuorimmat ovat 12-vuotiaita. Vanhin loukkaantunut on 39-vuotias. Muut ovat iältään 14-24-vuotiaita.

Kuusi leikkaushoitoa tarvinneista potilaista on leikattu Keski-Suomen keskussairaalassa Jyväskylässä. Johtajaylilääkäri Jukka Puolakan mukaan leikkaukset ovat sujuneet hyvin ja potilaiden tilanne on vakaa.

Puolakan mukaan 15 loukkaantuneesta kaikkiaan 9 tarvitsee leikkaushoitoa. Näillä potilailla on raajamurtumia, selkärankamurtumia, kaularanka- ja rintakehämurtumia. Lisäksi muutamalla potilaalla on aivovamma ja he ovat seurannassa teho-osastolla.

Kaksi potilaista siirrettiin aiemmin päivällä leikattavaksi Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan ja yksi Töölön sairaalaan Helsinkiin.

Kaikista sairaalaan tuoduista potilaista neljä oli erittäin vaikeasti loukkaantunutta, yhdeksän vaikeasti loukkaantunutta ja kaksi lievästi loukkaantunutta.

- Akuutein lääketieteellinen vaihe on nyt ohi ja me keskitymme antamaan omaisille ja potilaille psyykkistä tukea. Sairaalan hälytystila on purettu, mutta ylimääräistä henkilökuntaa on edelleen töissä, Puolakka sanoo.

Kaikki turmassa loukkaantuneet on myös tunnistettu.

Keski-Suomen keskussairaalassa on käynyt aamupäivän aikana noin 20 omaista saamassa tukea kriisiryhmiltä. Omaisilta on tullut sairaalaan kaikkiaan noin 300 soittoa.

Potilaat kotipaikkakunnille, kun kunto sallii

Ensi viikolla kotipaikkakunnille siirretään luultavasti lisää loukkaantuneita.

- Kiireellisimmät hoitotoimenpiteet saadaan tehtyä perjantain aikana. Akuutimman vaiheen jälkeen, mahdollisesti ensi viikolla osa loukkaantuneista siirretään omiin sairaaloihin kotipaikkakunnilleen, Puolakka kertoo.

Hälytys kello 2.30


Jyväskylän keskussairaala sai hälytyksen suuronnettomuudesta puoli kolmelta aamuyöllä.
Ensimmäinen loukkaantunut tuotiin Jyväskylään sairaalaan kello 4.07 ja viimeinen kello 4.50. Kello viiteen mennessä sairaalassa oli sata terveydenhuollon ammattilaista hoitamassa loukkaantuneita. Sairaalasta myös lähetettiin onnettomuuspaikalle lääkintäryhmä, johon kuului anestesialääkäri ja neljä sairaanhoitajaa.

Puolakan mukaan paniikkitunnelmaa ei päässyt syntymään ja sairaalassa ehdittiin valmistautua potilaiden tuloon. Verensiirtoja varten oli riittävästi verta käytettävissä.

- Ensiapupoliklinikka tyhjennettiin muista potilaista, lisää henkilökuntaa hälytettiin paikalle ja leikkaussalit valmistettiin toimintakuntoon. Loukkaantuneita varten oli valmiudessa useita hoitoryhmiä ja kymmenen leikkausyksikköä. Kaikki potilaat oli tutkittu ja heidän hoitonsa suunniteltu puoli seitsemään mennessä aamulla, Puolakka kertoi.

Keski-Suomen keskussairaala on perustanut omaisia varten infonumeron 014-2691000. Perustiedot onnettomuudesta löytyyInternetistä osoitteesta http://www.ksshp.fi.
(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 19.03.2004)

Bussin ja rekan törmäys oli erittäin raju.
(Seitsemän uutiset 19.03.2004)

Kaikki onnettomuudessa loukkaantuneet kuljetettiin aluksi hoitoon Keski-Suomen keskussairaalaan Jyväskylään. Kenenkään tila ole enää hengenvaarallinen.
(Seitsemän uutiset 19.03.2004)

Suomen punaisen ristin kriisipäivystyspuhelimeen on tullut soittoja aamusta lähtien.
(Seitsemän uutiset 19.03.2004)

Omaisten suru purkautuu vasta muutaman päivän kuluttua, sanoo SPR:n kriisipsykologi Salli Saari.
(Seitsemän uutiset 19.03.2004)

Onnettomuusbussin matkustajalista on kateissa.

(Ylimääräinen uutislähetys klo 13.30; 19.03.21004)

Vanhempi konstaapeli Jari Tikanoja Äänekosken poliisista kertoo olosuhteista onnettomuuden tapahtuessa.
(Huomenta Suomi 19.03.2004)

Entisen suuronnettomuustutkija Kari Lehtolan mukaan Konginkankaan bussiturma on pahin Suomessa tapahtunut onnettomuus vuosikymmeniin.
(Huomenta Suomi 19.03.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.