Mainos

Caruna ei aio perua sähkön siirtohinnan korotuksia: "Pidämme kohtuullisena"

Carunan toimitusjohtaja kertoo MTV Uutisten haastattelussa, ettei ole harkinnut muutoksia sähkön siirtohinnan korotuksiin elinkeinoministeri Olli Rehnin energiavirastolle jättämästä selvityspyynnöstä huolimatta.

Carunan toimitusjohtaja Ari Koponen myöntää, että sähkön siirtohinnan korotus voi tarkoittaa vuositasolla jopa satojen eurojen lisäystä laskulle. 

Hän pitää korotusta kuitenkin kohtuullisena, sillä yhtiö on suunnitellut suuria investointeja sähkönsiirtoverkkoon. 

– Pidämme korotusta kohtuullisena, koska tulee huomattavasti parempi sähkön siirtoverkko ja parantunut toimitusvarmuus, Koponen toteaa.

– Olemme ottaneet vakavasti tämän toimitusvarmuus-lainsäädännön tarkoituksen ja lähdetty toteuttamaan isoa investointiohjelmaa.

Koponen kertoo investointiohjelman edellyttävän suuret korotukset. Hän ei kommentoi sitä, olisiko elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) esittämää kertakorotuksen jaksotusta harkittu.

– Sanon vain sen, että meillä on tällä hetkellä lähtenyt tämä investointiohjelma käyntiin ja se edellyttää myös tulorahoitusta.

Koponen on muutenkin vähäsanainen siitä, miten Carunassa on valmistauduttutällä viikolla valmistuvan selvityspyynnön tuloksiin.

– Katsotaan nyt, kun se selvitys sieltä tulee.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.