Mainos

Clinton tapaa Niinistön ylihuomenna

Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton tapaa presidentti Sauli Niinistön Suomen vierailullaan. Clinton tapaa myös pääministeri Jyrki Kataisen ja ulkoministeri Erkki Tuomiojan.

Clinton ja Suomen valtiojohto keskustelevat muun muassa Afganistanista, Syyriasta, naisten aseman kehittämisestä ja kestävästä kehityksestä. Clinton lähtee Suomesta torstaina aamulla.

Clinton on Suomessa Tuomiojan kutsumana. Clintonin on ollut tarkoitus vierailla Suomessa jo pariin otteeseen aiemminkin. Kevättalvella 2011 tulo Saariselän ministeritapaamiseen tyssäsi arabimaiden kuohuntaan. Vajaata vuotta aiemmin tulon esti Islannin tulivuorenpurkaus.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.