Mainos

Cronberg: Metsäteollisuuden tulevaisuus energiantuotannossa

Vihreiden mukaan Suomessa hakkeen käyttöä voidaan nostaa nykyisestä muutamasta miljoonasta kuutiosta aina 30 miljoonaan kuutioon asti.

Vihreän liiton puheenjohtajan Tarja Cronbergin mielestä Suomen metsäteollisuuden näkymistä on maalattu turhan synkeä ja menneen haikailuun perustuva kuva. Tilanne on päinvastainen eli metsäteollisuudella on edessään loistava tulevaisuus energiantuotannossa, Cronberg katsoo.

- Puuta kaasuttamalla voidaan tuottaa biopolttoaineita, sähköä ja lämpöä. Jo nyt metsäteollisuus on merkittävä uusiutuvan energian tuottaja, Cronberg toteaa lauantaina lähettämässään tiedotteessa.

Hän muistuttaa Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) arviosta, jonka mukaan Suomessa voidaan hakkeen käyttöä nostaa nykyisestä muutamasta miljoonasta kuutiosta aina 30 miljoonaan kuutioon asti.

- Tästä kolmasosa voidaan jättää metsään. Lopusta saadaan 28 terawattituntia energiaa, josta sähkön osuus vastaisi yhden yhden ydinvoimalan kapasiteettia, Cronberg laskee.

Uusiutuvan energian kehittämisen jarruksi hän nimeää SDP:n puheenjohtajan Eero Heinäluoman johtaman valtiovarainministeriön, jossa Cronbergin mielestä on jääty odottamaan tulevaisuuden biopolttoaineita ja ydinvoiman lisärakentamista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.