Mainos

Cronbergin lähtöilmoitus avasi vihreiden puheenjohtajapelin

Vihreät ovat yllättyneinä sulatelleet puheenjohtaja, työministeri Tarja Cronbergin, 65, ilmoitusta luopua puolueen johdosta. Kukaan ei vielä tuoreeltaan ilmoittautunut seuraajaehdokkaaksi.

Cronberg kertoi puoluevaltuuskunnan kokouksessa Helsingissä jättävänsä tehtävänsä ensi toukokuun puoluekokouksessa. Hän toivoi ilmoituksensa vauhdittavan vihreiden aktiivien ehdokkuuspohdintoja.

Vahvana seuraajaehdokkaana pidetty eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anni Sinnemäki ei vielä paljastanut omia aikeitaan. Puheenjohtajakisan aika on ensi keväänä, hän sanoi.

Sinnemäkeä joka tapauksessa tunnuttiin toivottavan laajalti ehdolle.

Ainakaan nykyiset varapuheenjohtajat Jyrki Kasvi, Johanna Sumuvuori ja Mari Puoskari eivät ole lähdössä tavoittelemaan tehtävää. Kasvi ilmoitti haluavansa keskittyä ensi kesän eurovaaleihin. Puoskari katsoi, että puheenjohtajan pitää olla kansanedustaja, ja hän itse ei sitä ole.

Kansanedustaja Oras Tynkkysen toiveissa on käyttää paukkunsa kansanedustajan tehtäviin ja ilmastopolitiikkaan, mutta hän lupaa "kuunnella kohteliaasti" ehdokaspyyntöjä. Kovin todennäköisenä ehdokkaana hän ei itseään pitänyt.

Moni nostaisi myös kansanedustaja Ville Niinistön ehdolle. Hän perustelee kieltäytymistään perhesyillä. Niinistön puoliso Maria Wetterstrand on toinen Ruotsin ympäristöpuolueen johtajista, ja kaksi puheenjohtajaa samassa perheessä olisi liikaa.

Useiden toiveissa oli, että ehdokkaita löytyisi useita. Puheenjohtajakisa markkinoi myös puoluetta, Kasvi muistutti.

Tavoitteet pulkassa

Lähtöilmoitus löi puolueväen ällikällä. Omissa joukoissa on välillä maristu puheenjohtajan vähäistä näkyvyyttä ja povattu puheenjohtajavaihdosta ensi kevääksi, mutta nyt kiitoksia sateli runsain määrin.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) kuuli Cronbergin aikeista tekstiviestillä vasta hetkeä ennen puheen alkua.

Cronberg perusteli päätöstään sukupolvenvaihdoksella ja sillä, että hänen tavoitteensa puheenjohtajana ovat hyvää vauhtia toteutumassa. Puolue on yhtenäinen, kynnys vihreiden äänestämiseen on laskenut ja vihreät ovat palaneet hallitusvastuuseen. Kuntavaalit nostivat puolueen neljänneksi suurimmaksi ohi vasemmistoliiton.

Puoluesihteeri Panu Laturi ehätti jo houkutella Cronbergia ehdolle eurovaaleihin. Cronbergin mukaan hän ei ole koskaan erityisesti innostunut eurovaaliehdokkuudesta. Sen sijaan EU-komissaarin tehtävät kiinnostaisivat, hän sanoi puolileikillään.

Päätös tietänee vihreille ministerivaihdosta. Cronberg piti selvänä, että uudenkin puheenjohtajan on oltava hallituksessa. Sinänsä ministerinä jatkaminenkin maittaisi, jos puolue näin päättää.

Harkinnassa on myös ehdokkuus seuraavissa eduskuntavaaleissa. Cronberg putosi viime vuonna eduskunnasta, vaikka keräsikin Pohjois-Karjalasta hyvän äänisaaliin.

Cronberg kertoi pitäneensä neljää vuotta sopivana kautena jo silloin, kun hän nousi puheenjohtajaksi vuonna 2005 voitettuaan tiukassa äänestyksessä Sinnemäen. Viime vuonna jatkokausi irtosi äänestyksittä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.